Se on sitten 36 raskausviikko pyörähtänyt käyntiin tänään ja synnytys on ihan oven takana. Hui kauhistus! Yöllä näin kahteen otteeseen unta synnytyksestä. Ensimäisessä unessa tunsin, kun lapsen pää alkoi olemaan hollilla ja ponnistusvaihe käsillä. Voi sitä paniikkia, kun tajusin, että kohta "saa" alkaa ponnistamaan. Yök! Toisessa unessa olin ilmeisesti ukkokultani ja heräsin siihen, kun minä selitin synnytyksen kulkua jolelkkin ystävälleni. Miten lapsi oli ennenaikaisuudesta huolimatta juuttunut synnytyskanavaan ja oltiin jouduttu imukupilla vetämään ulos. Synnytys oli kuulema ollut todella rankka. Kuuntelin järkyttyneenä synnytyskertomusta ja mietin, että miksi ihmeessä minua ei oltu herätetty synnytykseen mukaan ja miten en ollut herännyt siihen, että toinen lähtee keskellä yötä. Olin kuitenkin helpottunut, että ei ollut tarvinnut katsella sitä kärvistelyä :D Tältäköhän miehistä tuntuu?

Loppuviikosta käymme noutamassa nyytille vaunut. Olen niiii-in innoissani. Ja toivottavasti fiilis on yhtä hyvä, kun saan kärryihin käyttäjänkin :) tosin vaunut tulevat jo käyttöön rattaina nuorimmalle muksulle. 

Viimeiset pariviikkoa olen ollut ihan älyttömän väsynyt! Parhaimillani olen vetänyt kahdet päikyt päivässä, kun ei vaan ole jaksanut olla hereillä. Koulunkin (tai no yhden kurssin) suhteen on ihan totaalinen väsymys. Yksi kurssi roikkuu, ksoka en ole saanut kahta lopputehtävää tehtyä ja palautettua. toinen on roikkunut melkein kuukauden tekemättömänä ja toisessa oli palautus eilen. Ei vaan millään meinaa löytyä voimia tehtävien tekoon! Ammatikoulun hopsi näyttää hyvältä, sillä kasassa on 30 opintoviikkoa (enemmänkin, mutta arviointeja ei vielä ole tullut) ja kiitettävillä arvosanoilla kaikki. Lukion suhteen on historian kirjoitukset edessä syksyllä ja alta 20 kurssia jäljellä ensi lukuvuodeksi. Tämän lukuvuoden viimeiset rutistukset liittyvät palkanlaskentaan, katetuottolaskelmiin sekä yhteiskuntaoppiin (joka on ihan älyttömän mielenkiintoista) sekä matikkaan tilastoiden tiimoilta. 

Äityslomakin virallisesti alkoi ja taloudellisesti olisi ollut kannattavampaa jäädä äippälomalle koulusta, mutta mielestäni se olisi ollut tyhmää. Nyt on vaan toivottava, että tämä sälli pysyy sisällä sinne lasketun ajan tienoihin, jotta saan kaikki loput kurssit ennen kesälomaa suoritettua.