Viikko 23 on pärähtänyt käyntiin, siis 24 raskausviikko. Ellen ole taas täysin hukassa viikkojeni kanssa, mikä on ihan mahdollista. Ja tää raskauden aikainen kukoistus on löhytänyt mutkin, tosin aika käänteisissä merkeissä.

Olen huomannut, että toisin kuin muissa raskauksissa, mulla ei ole enää minkään laista pinnaa. Tai no, ei ollut siinä keksenmenneessäkään. Mä olen aina ollut rauhallinen ihminen. Nykyisin olen hampaita kiristelevä raivotar, joka yrittää olla räjähtämättä perheelleen. Olen väsynyt ja hapan jatkuvalla syötöllä. Ja pakkomielteinen! Herranjestas, ettäs itä voikin olla pakkomielteinen. Uskotteko, jos kerron että olen muutaman päivän ajan googlettanut pelkästään kokemuksia Ikean Brimnes sängystä? Juu-u, näin olen tehnyt ja istunut koneella toljottamassa sitä saakutin sänkyä ainaoana ajatuksena "pakko saada, pakko saada, pakko saada!" Viimeksi mulla oli yhtä paha pakkomielle Gulliver pinnasängystä, joka oli kyllä jokaisen euron väärtti! Ja isojen poikein sänky tarvitaan osikeastaan vasta kun tämä pikku palleroinen syntyy :)

Naamakurtuista ja pakkomielteistä ei viellä niinkään ole ongelmaa, koska osaan jokseenkin niitä hallita kuitenkin. Mutta yksi raskausoire löytyy, jota en pysty hallitsemaan sitten mitenkään päin! Nimittäin tuo armas alapääni! Jessus, että se voikin vetää mielen matalaksi ja olon tukalaksi. Ei voi yskiä, ei nauraa eikä oikeastaan tehdä mitään vatsalihaksia vaativia hommia, sillä silloin se alkaa vuotamaan! Ja kyllä on kuulkaa naisellinen ja hehkee fiilis, kun ei voi olla varma kauppamatkalla, että pissiikö housuihinsa vai onko sitä juoksevampaa valkovuotoa! Suorastaan on järjettömän kukoistava olo silloin! Posketkin rusottaa kuniin punaisina...häpeästä.

Lisänsä tän viikon hehekeyteen on tuonnut armoton flunssa. Ja mä olen kipeänä siitä omituinen, että mun on pakko siivota. Mikä on tosi omituista, sillä muutoin mä olen aikalailla allerginen siivoamiselle ja se on tuon ukon hommia (mä korjaan lämpöpatterit, ruuvaan lamput kattoon, kiristelen ovien saranat etc.). Mutta tällä viikolla mä olen siivonnut kämppää kuin mielipuoli (ja meidän kellaria kanssa) sekä vaihtanut järjesteystä asunnossa kun mies on ollut töissä. Ei kovin tervehenkistä, muttatiedä sitten olenko muutoinkaan kovin tervehenkinen ihminen...