Ihanaa, niin ihanaa! Vihdoin saatiin sänky hankittua (Brimnes) ja muutettiin olohuoneesta makuhuoneeseen, jonka jaamme pikkupätkän ja tulevan vauvelin kanssa. Vaikka olen ollut aina sitä mieltä, että vanhemmilla pitää olla oma huone, vauva-ajan jälkeen, niin pyörrän puheeni :) Uusi mottoni on "vanhemmilla pitää olla rauhallinen nukkumasoppi, joka on pyhitetty nukkumiseen!".

Jos olisin tiennyt mikä vaikutus on yöunille siinä, että meillä on makkari, olisi parvi heivattu jo aikoja sitten ja olisin pitänyt kynsin ja hampain kiinni makuuhuoneesta, jossa on parivuode! Ette usko kuinka ihanaa oli aamulla herätä pienten jalkojen tepsutukseen ja kuunnella, miten pieni ihminen kipuaa sänkyyn viereen, vetää peiton päälle ja jatkaa uniaan ja niin minäkin! Nukuimme yhdeksään! Ja se on paljon, sillä meillä aamuherätykset on vaihdelleet 05.00-07.30 välillä, joista puoli kahdeksan herätys on ollut harvinaista herkkua. Ja kun poitsu nukkuu nykyisin erittäin harvoin päikkärit, niin omat päiväni ovat olleet luvattoman pitkiä, sillä rauhaisia aika koulutöiden tekoon on ollut illalla YHDEKSÄN jälkeen, kun olen päässyt koulusta. Asia sinäänsä ei ole ongelma, mutta olisi kiva, että synnytyksen aikaan en olisi univelkainen zombie :) Jaksaa paremmin tuon tulevan univelan, kun on levännyt :)

Yllätys oli se, että koululaiset tykkäsivät yhteisestä pienenstä huonekopperostaan :D Olin aivan varma, että muksut ahdistuisivat ja inhoaisivat huonetta sekä uutta nukkumajärjestelyä. Siitäkin huolimatta, että heillä oli joitain kuukausia aikaa totutella ajatukseen. Ja ajatusta vastaan oli eniten meidän 18-vuotias, joka sitten tykästyi huoneeseen eniten ja kehuja sateli hänen ystävältäänkin. Ja huone on ihan normi kokoinen makkari (eli ei mikään suuri, muttei vaatekaappikaan) ja siellä on kolme sänkyä sekä 1-4 nukkujaa, riippuen siitä millä kokoonpanolla etälapset ovat kotosalla (siis meillä). Meidän kolmasluokkalainen poitsumme taasen on äärettömän helpottunut, ettänukkuu eri huoneessa kuin pikkuveljensä. Valitettavasti isoveli on pätkälle niin rakas, että aamuisin herättää hänet kömpimällä viereen ja pitämällä hereillä. Ja kun veli ei ole kotona, vaan isällään, niin on nukkunut sitten isoveikan sängyssä. Sama koskee myös ekaluokkalaistamme neitiä, josta pätkä tykkää kuin hullu puurosta :) Ja ukkeli oli todella sydämistynyt viikonloppuna, kun tajusi, että isosisko muutti toiseen huoneeseen nukkumaan ja hänelle ei siellä sänkyä ollut :( Tosin kaikki se on unohtunut, kun nyt iskä ja äiti nukkuu samassa huoneessa :)

Saa nähdä, kuinka kauan aikaa meidän pää kestää tässä kolmiossa. Se nyt on selvää, että ennen synnytystä en suostu muuttopuuhiin ja esitinkin toiveen, jotta isomman asunnon etsintä jätettäisiin ensi vuoteen, kun koulu-urakkani on ohi.

Mutta kaiken akikkiaan nyt ollaan tyytyväisiä ja makkarina lustava sisustuskin sai kehuja ukolta. Tosin alkuperäinen suunnitelma muuttui jonkin verran. Alkuperäiset verhot menivät koululaisten huoneeseen ja meille tuli toiset. Suunnitellut taulut eivät todellakaan tule makuhuoneen seinille, eivät luonnossa miellyttäneet ollenkaan silmää.

Tässä sisustus innossa (ja huoneiden järkkäilyssä) on se hyvä puoli, etten kerkeä ollenkaan murehtimaan raskautta ja pelätä, mitä kaikkea voisi mennä vikaan. Olo on paljon rennompi, vaikkakaan en vielläkään osaa ajatella, että kesäkuussa meillä oikeasti on yksi pieni ihminen lisää sulostuttamassa arkea. Synnytykseen asti pystyn kaiken ajattelemaan (kai siksi, että kävi mitä kävi, niin synnyttämään joudun), mutta synnytyksen jälkeisen ajan ajatteleminen tuntuu mahdottomalta.