Kantaakohan raskaana oleva mahaansa jotenkin erilailla? Eilen olin iloinen, ettei maha pullotellut, tänään se on jo pallo. Raskaus on ollut totisinta totta vasta vuorokauden. Sitä ennen uskalsin jo aavistella yli viikonpäivät, mutta en testata. Niin monia pettymyksiä ja negatiivisia testejä on tullut toukokuisen keskeytyneenkeskenmenon jälkeen tehtyä. Kesti viikon kerätä rohkeutta. Ei pelkästään testaamiseen vaan myös vastaanottamaan positiivisen tuloksen.

Kaksi vahvaa viivaa piirtyi melkeinpä heti tikkuun. Siihen kamalaan RFSU:n testiin, jolla uhkasin testata. Koska se oli antanut hailakkaa positiivista oviksen aikoihin ja muulloin viivanpaikkaa sekä turhaa toivoa. Nyt se ei jättänyt epäilyksen häivääkään. Kaksi tummanpunaista viivaa. Postiivinen!

Positiivinen on alku. Ei se ole mitään kirkossa kuulutettua, mutta se on enemmän kuin ei mitään. Se lupaa jo yli 90% varmuudella pienenpieniä varpaita ja sormia, joita suukotella, pikkuruista nälkäistä suuta ja siloisen pehmeitä poskia. Toukokuussa tämä kaikki voi olla totisinta totta ja sinne on syytä suunnata katse. Huolimatta siitä, miten edellisen raskauden kävi. Takana on kuitenkin neljä onnistunutta raskautta ja neljä ihanan kamalaa lasta. Joten toivoa on enemmän kuin ei toivoa.

Raskausoireita ei juurikaan ole. Jotain hyvin pientä. Siis todella pientä. Pahoinvointia, mutta ei mitään maatakaatavaa. Se iskee yöllä, aamulla tai illalla ja viipyy vain tovin. Ruoka maistuu, ei mitään ällötyksiä. Mikään ei tee pahaa, eikä tarvitse oksentaa. Tissit on normaalit. Pienet, roikkuvat ja pääsääntöisesti pelkkää nahkaa rintaluiden päällä. Mikään ei oikeastaan kerro raskaudesta paitsi postiivinen testi. Mutta olen onnekas, sillä monilla ei ole edes sitäkään.