Jostain syystä kuuluu poksua, kun tulee uusi raskausviikko. En ole tähänkään päivään mennessä löytänyt selitystä sille, miksi silloin poksutaan eri foorumeilla. Luulisi, että olisin huolissani, sillä nyt on se viikko, jolloin edellisessä raskaudessani päättyi elämä. En osaa kuitenkaan olla huolissani. Johtuneen varmaan siitä, etten edes ole varma, onko mitään elämää, minkä menettämistä pitäisi pelätä. Onhan mahdollista, että kyseessä on vaikka tuulimuna. Siis raskaus ilman alkiota.

Oma skeptisyyteni hiukan häiritsee, sillä se estää minua luomasta tunnesidettä sisälläni kasvavaan elämään. Oletan, että siellä elämää on, sillä todennäköisyys puoltaa ennemmän sitä, kuin mitään muuta mahdollisuutta. Mutta minun pääni ei usko, eikä sydämeni liioin, ennenkuin se elämä on todistettu, joko sydänäänin tai omin silmin monitorin ruudulta. Ja siihen on aikaa, että näin käy.

En muista koskaan olleeni näin varovainen odottaessani ja näin pessimistinen..tai no enemmin ehkä realisti. Pidän mahdollisuuksiani fifty-fiftynä ja siksi en pysty luomaan mitään varsinaista tunnesidettä omaan mahaani. Tuntuisi hullulta huomata rakastuneensa lapsiveteen ja sikiöpussiin. Ei kiitos, niin tärkeitä kuin ne mahassa kehittyvälle lapselle ovatkin, niin ilman lasta, niistä ei ole minulle mitään iloa. Valitettavasti.

Skeptisyydestä huolimatta ostin kirppikseltä itselleni kaksi masutuubia. Ne ovat käteviä raskaana ollessa ja erittäin käteviä imetyksen aikana. Topin voi vetää helmasta ylös (ilman että tissiä tarvitsee lyödä kaula-aukon kautta tiskiin) ja mahalöllykkä sekä napa jää silti tuubin alle piiloon. Voin lämpimästi suositella kaikille!

Nähtäväksi jää, tuleko niille ikinä sitten oikeasti käyttöä, mutta toivoahan aina voi :) Ja hei, mahdollisuudethan ovat jo erittäin hyvät :) Pessimistisyydestä huolimatta.