Tää olotila on vaihtunut varsin nurinkuriseksi. Mä toimin tällähetkellä todennäköisesti pyhällähengellä tai jollain muulla, mutta en todellakaan kunnollisilla yöunilla! Virtaa löytyy kuitenkin ihan älyttömästi, jopa niin paljon ettei malta käydä nukkumaan. Ja no, pakkomyöntää, että olen alkanut inhoamaan nukkumista ihan tosissani! Yöheräilyjä on lukemattomia, jos ei rakko niin sitten pohje, joka uhkailee suonenvedoilla keskellä yötä ja valvottaa. Sopivaa sentoa ei tunnu löytyvän sitten millään ja röhnötänkin sohvalla nykyisin mitä mielikuvituksellisimmissa asennoissa. Aika hupaisaa, että edes taivun sellaisiin asentoihin tässä tilassa :D Jos meille ei ala kuukauden sisään kotiutumaan kunnollista sänkyä, niin saan todennäköisesti hermoromahduksen. En kestä ollenkaan näitä yksinäisiä öitä sohvan pohjalla, kun ukko kuorsaa katonrajassa. Hirveen turvaton fiilis tulee :) Asia onneksi on työnalla. Siis minulla. Ukko on onnellisen syressitön akikesta siitä mitä pitäisi saada tai hankkia.

Meissä molemmissa on ripaus saamattomuuta, mutta onneksi eriasioissa! Jos kyse on siivouksesta, ruuanlaitosta tai vaatekaappien järjestelystä ja siivouksesta, niin useinmiten homman äärestä löytyy hääräilemästä mieheni. Kun taasen on kyse narisevista ovista, kiinikkeistään irronneista lämpöpattereista tai varaston siivouksesta sekä paikkojen korjauksesta, niin ruuvimeisselin päässä ei useinkaan heilu ukko, vaan minä. Sen lisäksi kodin hankinnat imureista huonekaluihin on minun vastuullani, mutta sähköhammasharjat ja muut "luksustuotteet" taas ukon harteilla. Tässä suhteessa luojankiitos, mies on taitavampi Ikean huonekalujen kokoamisessa kuin minä, joten siitä saan luistella useinmiten :D (Ja se varmaan onkins yy, miksi nykyisin asun "ikea kodissa", kun ei tarvi niitä kasailla ja kiroilla). Järjestely sopii itselleni vallanmainiosti, paitsi nyt, kun olen möhömaha. Kerrassaan ärsyttävää raahata tavaroita kellariin tai järjestellä niitä painavia tavaroita siellä, mutta kun pää ei kestä odottaa, että toinen tekisi. Sen lisäksi järkestyksen muuttaminen on suornaista myrkkyä miehelle ja okseenkins oisin, että se ei sitä tällähetkellä olisi. Sohvan siirtäminen yksin kun on nykyisältään aika hankalaa :)

Omituista kyllä, raksaus ei niinkään ole rasittanut minua enkä ole kokenut samanlaista inhoa raskaana oloon, kuin kahden edellisen lapsen kanssa. Molempien poikien kohdalla aikalailla inhosin raskaana oloa ensimetreistä lähtien, ihan loppuun asti. Toki nämä jaloissa olevat suonikohjut sekä ladon-ovelta näyttävä tuhero ovat jokseenkin pelottavia (jopa miehestä) joten seksuaalista hehkua ei löydy kuin sisältä käsin. Ja ainoastaan minulta :/ Miehelle olen totaalinen turn-off (tuntsiin oikeasti samoin hänen housissaan), paitsi jos olen riisunut ainoastaan paitani =D

Ja ennenkuin kukaan ajattelee, että asun varsinaisen sian kanssa, niin niin ei ole asiuan laita. Mieshän itse ei ole asiaa minulle mitenkään päin suostunut myöntämään vaan naamapunaisena on sepitellyt jos jonkin näköistä, jottei loukkaisi tunteitani. Sen verran hyvin kuitenkin tunnen tuon mieheni, että tiedän mistä kenkä puristaa jano..mieille näissä asioissa valehteleminen on hieman vaikeampaa...