Ultran mukaan viikkoja olisi 20 ja neuvolan mukaan 19+5, eli tiistaina poksuisi puoliväli. Ja mä olen vasta eilen herännyt tuumimaan mitä kaikkea sitä vauvalle tarvitsisi hankkia :) Kovin myöhään siis.

Siltikään ei osaa vielä kamalan rennosti ottaa. Ennakoivat supistukset saavat miettimään sohvan nurkassa, että milloin alkoikaan ne viikot, kun toivoa elämästä olisi jos liian aikaisin syntyisi. 22? 23? Kauhukuvat sairaalakuukausista pienen keskosen äitinä saattavat vilistää silmien ohi hetkessä, ilman sen erityisempää syytä kuin että kuinka kamalaa sellainen olisi!

Aamun ensimmäisiä asioita ovat liikkeiden tutkailu. Tuleeko niitä ensimmäisinä tunteina ja kuinka paljon. Onko vilkasta vai hiljaisempaa? Kesken päivän saatan alkaa pohtimaan,e ttä olenko niitä tuntenut aamuisen jälkeen enää ollenkaan ja iltaisin taputtelen mahaa, jotta muutama pyörähdys ja potku tulisi rekisteröityä.

Nyt ei pelota enään niinkään keskenmeno, vaikka sellaiseksi se kai luokiteltaisiin vielä jos vauva sisääni kuolisi tai lähtisi syntymään. Se mikä pelottaa, on kuolleen lapsen synnyttäminen tai lapsen, joka kuolee heti synnyttyään.

Torstain ultra huolettaa vähän. En pelkää, että selviää, jotta vauvalla on jokin vialla. Pelkään että selviää, ettei hän pysty synnyttyään elämään ilman istukkaa ja napanuoran tuomaa mahdollisuutta elämään. Mutta olen toiveikais :) Enhän muutoin olisi käyttänyt kahta viimeistä päivää selaten vaunutarjontaa netissä ja haarukoidessa valikoimaa sekä pohtiessani millainen kokoonpano olisi meille passeli.