Mulla oli nyt maanantaina käynti sairaalassa, jossa vauvan asento tarkistettiin ja pohdittiin synnytystapaa uudestaan. Käynti oli hyvä, mutta ehkä jokseenkin omituinen :)

Käynti alkoi sillä, että otettiin sydänkäyrää vauvasta. Se oli aika uneliasta, mutta no, kaveri oli unessa. Mukana oli harjoittelija sekä kätilö, joista kumpainenkin käsikopelolla arvioi vauvan asentoa. Ja molemmat olivats itä mieltä, että perätilassa oltiin. Sitä itsekkine päilin, vaikka kovasti toivoin jotain muuta. Siinä sydänkäyrässä ollessa kerroin, etten enää oikeastaan ole kovinkaan halukas synnyttämään alateitse, mitä pidemmälle viikot menee, sillä pelkään vauvan juuttuvan päästä synnytyskanavaan ja kuolevan. Kerroin kyllä pelkääväni sektiota ihan yhtälailla ja sitä, että kuolen itse. Varsin fataaleita vaihtoehtoja, näin kätilön sanoin :D Sydän käyrän otto oli leppoisa toimenpide ja jätkäkin heräsi uniltaan todistamaan, että kaikki on kunnossa. Valutteli möyrimisellään antureita vatsalta alas, niin että niitä piti korjailla.

Käyrien jälkeen oli lääkärin tapaaminen ja ultra. Lääkäri ei vaikuttanut olevan kovin innoissan, kun kuuli,e tten enää ole yhtä halukas alatiesynnytykseen. Lantioni kun kuulema oli ihan tarpeeksi tilava siihen. Kokoarvio ultralla oli 3600g ja lääkäristä poitsu oli varsin sopusuhtainen. Tosin mikäli (tätä kysyin itse) arvio olisikin 15% enemmän (eli heittäisi) niin koko olisikin jo 4100g, No painohan ei oikeastaan ole se mikä minua tässä huoletti, vaan pää. Se kun on kokeiltavissa varsin hyvin mahanahan läpi, eikä ole minusta mikään maailman pienin pää. Ultrakin osoitti, että pää on kapea juu, mutta järkyttävän pitkä! Sellainen ruispuikulan muotoinen! Lääkäri yritti rauhoitella, että lopussa painoa ei paljoa enää lisää tulee, joten alatiesynnytys on ihan mahdollista. Toki pää voisi kasvaa, sitä ei voinut kieltää. Mutta pää tulisi kuitenkin ulos asennossa, jossa ilmeisestiotsa edellä ja takaraivo perässä. Eli ihan mallikakastis en pitäisi tulla. Ja asentona tälläkertaa oli linkkuuveitsi, eli täydellinen perätila-asento :)

K'äännökseen lääkäri koetti myös suostutella, mutta en suostunut. Perustelins en sillä,e ttä jso kuulun niihin onnettomaan 1/1000 äitiin, jolla istukka irtoaa yrityksestä, niin hän ei voi taata, että hätäsektioon kerkeää niin nopeasti, jotta lapsi säästyy. Tähän sain vastaukseksi vain hiljaisuuden. Vaikkakin lääkäri sanoi, ettei muista että olisi koskaan käynyt niin,että istukka olisi lähtenyt irtoamaan. Noh, en aikonut olla se ensimmäinen.

Sisätutkimus, jonka hän teki, oli suoraan sanottuna väkivaltainen. Se sattui ja paljon. Kyyneleet kirposivat silmiin aj vaikka ilmaisin lujallakin äänellä, että sattuu ja paljon, niin ei vaikutusta. Hakkasin kädellä sitä tutkimuspetiä jossa olin aj loulta lähdin jaloilla työntäen peruuttamaan poispäin lääkäristä. Ja valehtelematta kävi myös mielessä tyrätä täti jalalla kauemmaksi minusta. En edes käsitä kuinka koko toimenpide saattoi olla niin kovakourainen, olisi sen varmaan hellemminkin voinut tehdä. Ja jos lääkäri yritti ärsyttää paikkoja, että synnytys lähtisi käyntiin, niin olisi ollut ihan kohteliasta kertoa asiasta. Toinen vaihtoehto on se, että olin lääkäristä sen verran ärsyttävä, jotta päätti jättää hellät otteet sikseen ja antaa palaa koko tunteella. Oli miten oli (tuskin hän epäpätevä kuitenkaan oli?!) niin aika inhottavaa ja epäammattimaista, näin asiakkaan näkökulmasta. Jos nyt jotain positiivista, niin sai hän kyllä ilmeisesti kirkkaan limamaisen vuodon aikaiseksi sillä runnomisellaan ja tällähetkellä supistelee, mutta enpä siltikään hirveen lämpimästi osaa ajatella sisätutkimusta.

Plussaa annan lääkärille siitä, että hän otti kuuleviin korviin sterilisaatiotoiveeni ja nyt on lupalappu siihen. Joten se antakoon anteeksi kovakoiraisen sisätutkimuksen.

Näillä näkymin meillä poitsu näkee maailman torstaina ja tulee veitsen avustaman ulos, ellei älyä syntyä ennen sitä, jolloin synnytys tapahtuu alateitse. Mä peukutan sille, että nämä supistukset eivät nyt loppuisi vaan päinvastoin ja päästäisiin tositoimiin :) Tosin, viimeviikkoina kaikki lupaavat supistusrypistykset on hiljaa hiipuneet pois. Jotene n kovinkaan toiveikas ole.